Rottien pyhimys – näytelmä Hämeenlinnan kaupunginteatterissa 26.10.2023
Näytelmän pohjana on Anneli Kannon vereväkielinen romaani Rottien Pyhimys Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalauksista. Hattulan vanha kirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla ja kuvat sisäseiniin on maalattu 1500-luvun alkupuolella. Ennen teatteriesitystä kävimme tutustumassa Hattulan kirkkoon.
Teatterimatka oli niin suosittu Tasson jäsenten keskuudessa, että järjestämme toisen retken samalla ohjelmalla 28.2.2024.
Kuvassa Hattulan Pyhän Ristin kirkko

OSJ:n koulutus- ja senioriopettajapäivät Tampereella 30.9. – 1.10.2023

Senioripäiville ilmoittautuminen lauantai-aamuna

OSJ:n puheennjohtaja Pekka Koskinen: koulutuspäivän avaus ja katsaus edunvalvontaan

Tasson puheejohtaja Marja-Liisa Remes: Tervetuloa Tampereelle

Kirjallisuusluento: Finlandia-palkittu kirjailija ja muusikko Anni Kytömäki

Ikääntyvien haasteet nykypäivän elämässä, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo

Ajankohtaiset järjestöasiat, OSJ:n toiminnanjohtaja Tuula Laine ja järjestösihteeri Katja Helo

Iltajuhla: Illallinen sekä MM-Sextet solisteineen, tanssia

Tampereen kaupungin tervehdys iltajuhlassa: Apulaispormestari Matti Helimo

Sunnuntaina Messu Tampereen tuomiokirkossa sekä seppelpartio Kalevankankaan hautausmaalle

Musiikkia: Ukulele-orkesteri Nokialta

Elämän ilon jäljillä, tunne juuresi, Työhyvinvoinnin dosentti Marja-Liisa Manka

Jubilee! Rakkaudesta musiikkiin. Toimittaja, kirjailija Minna Lindgren

Päivien järjestelytoimikunta
Kevätretki Kemiöön ja Saaristomerelle 23. – 24.5.2023
Tampereelta noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen olimme Sagalundissa, joka on Suomen vanhimpia ja suurimpia ulkoilmamuseoita.
Seuraavaksi oli vuorossa Taalintehdas, jonka rautainen ruukkihistoria juontaa juurensa 1600-luvulta.
Majoituimme Kasnäsin Kylpylähotelliin.
Seuraavana aamuna lähdimme lautalla Rosalaan, jossa tutustuimme Viikinki – kylään. Vierailimme myös Hiittisten idyllisessä kirkonkylässä. Palasimme Kasnäsiin ja matka jatkui Söderlångvikin kartanon omenaviljelmien keskelle. Kartanon päärakennuyksessa toimii taide- ja henkilöhistoriallinen museo, joka tutustutti taidemesenaatti Amos Andersonin elämään ja kattavaan taidekokoelmaan.






OSJ:n vuosikokous 25.4.2023 Akavatalossa Helsingissä
Paikalla oli 115 äänivaltaista paikallisyhdistysten edustajaa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja valittiin järjestölle hallituksen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet vuosiksi 2023 – 2025. Puheenjohtajan kausi kestää vuosikokoukseen 2025 asti.
Pirkanmaa
Varsinainen jäsen Marja-Liisa Remes, Tampereen seudun senioriopettajat ja henkilökohtainen varajäsen Malla Heinonen, Oriveden seudun senioriopettajat.
Kuvia kokouksesta




Taideretki Mänttään ke 12.04. Teemanäyttely ”Aamukahvit kaupungin katolla”





Porin teatteri ”Evita” 5.3. Tositapahtumiin perustuva menestystarina Eva Peronista, Argentiinan historian vaikutusvaltaisimmasta johtajasta. Ennen teatteria lounas Raatihuoneen kellarissa.



Riihimäen lasimuseo ja J.S.Bachin Johannes-passio Helsingin
Musiikkitalossa 26.2.2023





Tampereen oopperan esitys 18.2.2023. 40 Tasson jäsentä näki hienon oopperaesityksen Tampere-talossa.
Kuva Tampereen oopperan esitteestä.


Tasson hallituksen pitkäaikainen jäsen TUULA SEPPÄNEN siirtyi hallituksen kokouksessa 30.1.2023 ”eläkkeelle”. Hallituksen puolesta muistamiset Tuulalle ojentivat Tasson puheenjohtaja Marja-Liisa Remes ja taloudenhoitaja Riitta Sillanpää.

LUMIKUNINGATAR NOKIA ARENASSA
VUODEN ODOTUKSEN JÄLKEEN MM. TASSON JÄSENET PÄÄSIVÄT NÄKEMÄÄN TÄMÄN UPEAN ESITYKSEN ( Kuvat Tasson jäsen Riitta Sillanpää )





TASSON joululounas 14.12. ravintola BONSsissa
Joululounaalle osallistui 110 Tasson jäsentä. Tilaisuuden avauspuheen piti Tasson puheenjohtaja Marja-Liisa Remes. Musiikkiohjelmasta vastasi MM-sextet. Nautimme perinteisen jouluaterian runsaine salaatteineen, kaloineen, laatikkoineen ja kinkkuineen uudistuneessa entisessä ravintola Hämeensillassa. Avarat tilat ja huikeat näkymät korkealta lisäsivät tunnelmaa. Ohessa muutama kuva yleisöstä.




Kävelykierros Tampereella: Verraton Wivi Lönn 150 vuotta. Tapahtuma ke 14.9. Wivi Lönn ( 1872 – 1966 ) panimomestarin tytär, Suomen ensimmäisen naisen perustaman arkkitehtitoimiston perustaja ja arvostettu arkkitehti Tampereella. Lönn teki mittavan uransa ensimmäiset suuret suunnittelutyöt juuri kotikaupungissaan.





Retki WILLI-KARVIAAN 2.9.2022.
Tutustuttiin Kammi-kylään ja Anne Mattilan taidekahvilaan ja Karvian vanhaan kirkkoon. Lounas nautittiin Kotipadassa.





Retki Siuroon ja Mouhijärvelle
Tutustuimme Knuutilan kartanoon. Sitten siirryimme taiteilija Ossi Somman taidepihalle. Muita kohteita olivat Siuron keskusta, Siuron koski, Otamuksen silta, Häijään herkkujuustola, Uotsola, Mouhijärven keskusta, vanha hautausmaa kaarihautamuistomerkkeineen. Näiden jälkeen Tampereelle.





Jouni Palonen – OSJ:n kunniajäsen
Tasson hallitus vietti kokouksessaan 11.5.2022 juhlahetkeä, sillä OSJ:n hallitus kutsui Jouni Palosen kunniajäseneksi huomionosoituksena järjestön hyväksi tehdystä ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä.
VIIPURIN LAULUVEIKKOJEN KONSERTTI HELSINGIN MUSIIKKITALOSSA JA TUTUSTUMINEN URHO KEKKOSEN MUSEOON LA 23.4.






Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry:n sääntömääräinen vuosikokous 13.4.2022 Akavatalon Valopihalla. Arja Keltomäki toimi kokouksen puheenjohtajana ja 123 äänivaltaista 21000 senioriopettajan edustajaa sai tehtyä päätökset ilman äänestystä. Virallisen kokouksen jälkeen oli risteily Tallinnaan.





Tasson kulttuuriretket Turkuun 5.4. ja 26.4.. Turun retki oli niin suosittu, että järjestettiin kaksi retkeä, että kaikki halukkaat pääsivät retkelle. Kohteina olivat Aboa Vetus & Ars Nova sekä Maarian kirkko.




Klikkaa kuvia suuremmaksi (jos kuvassa on paljon tekstiä, klikkaa aivan yläosasta)

































































































































































